No niin...

Kuten aiemmin olen kirjoittanut, on elämäni ollut vaiheikas. Normaalien nuoruusvuosien jälkeen olen aikuisiässä kokenut asioita, jotka ovat panneet vahvasti miettimään elämisen perusasioita. Elämänarvoni ovat toki vuosien aikana pysyneet melko samanlaisina.

Sotaveteraanin poikana tunnen olevani jollakin tavalla edesmenneelle isällenikin vastuussa tekemisistäni. Vasta isäni kuoltua opin täydellisesti ymmärtämään, kuinka kova perusmies oli kyseessä. Nuorukaisena vapaaehtoisena rintamalle ja siellä parhaat neljä nuoruusvuotta isänmaata turvaamassa. Sen asian täydellinen ymmärtäminen antaa tietyt lähtökohdat suhtautumiselleni nykymaailmaan. Isäni veroinen en pysty koskaan olemaan, mutta mies haluan olla aina.

Koska en halua puuduttaa lukijoitani syvällisillä analyyseillä heti alkuunsa haluan mennä asiaan. Kirjoitussarjani ensimmäisessä osassa tarkastelen monelle vaikeata aihetta: yhdessäoloa oman puolison kanssa.

Olen parisuhdeasioissa nk vanhan liiton mies. Pidän vahvasti kiinni ajatuksesta, että tietyt työt ovat sopivampia miehille ja tietyt työt naisille. Minun on mahdotonta nähdä itseäni kantamassa päävastuuta perheen taloustöistä ja vastaavasti vaimoani ajamassa nurmikkoa tai käyttelemässä moottorisahaa. Tästä asenteestani huolimatta en koe itseäni millään muotoa sovinistina. Arvostan puolisoani erittäin paljon ja hän arvostaa minua. Töiden keinotekoinen tasapuolittaminen tai uudelleen jyvittäminen ei ole meille tärkeää. Teemme omat juttumme yhteisymmärryksessä toisiamme kunnioittaen.

Mielestäni monesti nyky-yhteiskunanssa mennään tasa-arvon vaatimuksissa liian pitkälle. Minulle on muodostunut sellainen kuva, että usein unohdetaan , että edelleenkin toinen on nainen ja toinen on mies.  Naisten puolesta en voi kirjoittaa, mutta miehenä voin sanoa, että miehuutta ei pidä keneltäkään yrittää anastaa. Siinä vaiheessa kun essu on tukevasti miehen ympärillä, on peli jo menetetty. Tasa-arvon vaatimus ei voi tarkoittaa sitä, että parisuhteessa elääkin äkkiä kaksi toistensa kaltaista henkilöä ilman sukupuoliroolia. Onhan väkisinkin olemassa asioita, joista miehen on otettava vastuuta ja vastaavasti asioita, joihin miehillä ei ole juurikaan asiantuntemusta. Miksi sellaista tosiasiaa pitäisi keinotekoisesti tasa-arvon nimissä muuttaa?

Puolisoiden välinen hyvä yhteishenki lähtee ilman muuta keskinäisestä kunnioituksesta. Itse en osallistu lainkaan esimerkiksi ruuanlaitoon tai vaatehuoltoon, mutta en toisaalta ole hampaat irvessä vaatimassa aterioita juuri tiettyyn kellonaikaan tai tietynlaisina. Kunnioitan vaimoni ratkaisuja, eikä minun ole mitään tarvetta arvostella vaimoni tekemisiä tai mahdollisesti tekemättä jättämisiä. Vastaavasti hänkään ei aikatauluta tai järjestele minun tekemisiäni. Teen omat työni sen mukaan, kuin minulle sopii. Vastuuni tuntien en jätä niitä kuitenkaan kokonaan tekemättä.

Tässä asiassa annan suuren tunnustuksen vaimolleni. Yhdessäolomme aikana en ole kertaakaan kuullut häneltä nk nalkuttavalla äänellä ilmaistuja mielipiteitä. Uskallan nimittäin väittää, että moni parisuhde saa perussärönsä juuri jomman kumman osapuolen nalkutuksen vuoksi. Se ikävä tapa ei tuota mitään hyvää, se pelkästään vahingoittaa. Miehenä voin nimittäin sanoa, että mitä enemmän vaimo nalkuttaa, sitä hitaammin asiat tulevat tehdyksi. Se on tottakin todenmpaa.

Miehen täytyy toki tuntea vastuunsa. Parisuhteessa ei tarvitse kilvoitella paremmuudesta. Se ei kuulu aikuiden ihmisen elämään. Kumpaakaan osapuolta ei ole syytä yrittää alistaa. En jaksa millään uskoa, että alistettu mies pidemmän päälle kiinnostaa naista. Eikä päinvastoin. 

Tämän asian tajuaminen  vaatii avarakatseisuutta. Jos kumpikin osapuoli kunnioittaa toistaan, ei säröjä liittoon tule. Kunnioittaminen ja kunnioituksen saaminen vaatii kuitenkin tiettyä nöyryyttä. Kun aidosti osaamme asettua toistemme asemaan, osaamme varmasti myös ymmärtää toisiamme. Ymmärrämme sen, että toinen on nainen ja toinen on mies emmekä yritä muuntaa kumpaakaan mieleiseksemme. Ymmärryksen kautta tulee arvostus ja arvostuksen kautta todella tärkeät asiat korostuvat.

Tässä alkua vaikeasta aiheesta.

t. Mies Hämeestä