Lasten kasvattaminen ei ole mutkikas juttu. Monissä yhteyksissä sitä on analysoitu niin pitkälle, että terve totuus on unohtunut. Monet aloittelevat vanhemmat joutuvat herkästi ymmälleen kun toinen toistaan parempia vihjeitä ja opuksia on yllin kyllin tarjolla.

Haluan tässä kertoa oman kasvatustapani. Se on tuottanut mielestäni varsin onnistuneen tuloksen. Missään vaiheessa minun ei ole tarvinnut pettyä lasteni toimiin tai käytökseen. Eikä siinä asiassa ole tarvittu hokkuspokkustemppuja.

Kasvattaminen on pelkkää rakkautta. Lasten kanssa olemiseen pitää antautua täysillä. Lasteni kanssa ollessani unohdan kaiken muun ja olen mukana kokonaisena. Nautin jokaisesta yhdessäolon hetkestä. Olen rehellinen ja kunnioitan lapsiani. Kuuntelen heidän asiansa ihan oikeasti enkä tyydy murahtelemaan jotakin turhanpäiväistä. Ajattelen elämää lasteni kautta ja uskon pystyväni tutkailemaan ympäristöä heidän ajatusmaailmansa tasolta.

Samalla, mainioina yhdessäolon hetkinä, voin ohjata lapsiani oikenalaiseen elämään. Voin opettaa heille tervettä itsetuntoa, mutta samalla nöyryyttä ja toisten ihmisten kunnioittamista. Kun he kunnioittavat itseään ja ovat sinuja itsensä kanssa, he samalla oppivat arvostamaan muita ihmisiä. Kitken välittömästi pois mahdolliset ylpistymisen orastukset.

Lasta pitää kieltää ja kiellon noudattamista pitää valvoa. Älä anna periksi harmistuksen kyynelille. Jos annat lapsesi pyörittää sinua, olet hävinnyt pelin. Sinä olet vanhempi ja sinä tiedät lastasi paremmin, mikä hänelle on hyväksi. Ei siitä asiasta tarvitse edes keskustella. Kun opetat sen lapsellesi heti vaippaiästä lähtien, hän kunnioittaa sinua. Mutta Sinun pitää olla kunnioituksen arvoinen. Jos vaadit tiettyä käytöstä, ole itse esimerkkinä. Muuten sanasi ovat tyhjiä.

Lapsi ei saa traumoja tai estoja kielloista, vaan hän tarvitsee selkeät rajat. Jos lapsi pääsee tekemään täysin mielensä mukaan, hän tuntee olonsa turvattomaksi ja jopa hylätyksi. Hän oppii nopeasti kääntämään tilanteet omaksi edukseen ja ennen kuin huomaatkaan olet talutushihnassa. Kuka teidän perheenne pää silloin on ? Annatko lapsesi kantaa vastuun perheen suuntaviivoista? Olen monesti joutunut harrastuksissa liikkuessani katselemaan lapsia, jotka niskojaan nakellen, kulmiansa kohotellen  ja puuskakävelyä harrastaen pyörittävät vanhempiaan mielensä mukaisesti. Miksi ihmeessä heidän annetaan tehdä niin?

Puhutaan vapaasta kasvatuksesta. Mitä se on? Minun mielestäni se on vastuun pakenemista. Ei uskalleta olla todellisia vanhempia, vaan piiloudutaan vapaan suuntauksen oppien taakse. Hoetaan alusta pitäen, että lapsella on nyt uhmaikä, sitten toinen, kolmantena esipuberteetti,  sitten varsinainen ja lopuksi myöhäislapsuuden paineet. Höpön höpöä. Lapsi tarvitsee selkeätä rakkautta ja selkeät rajat. Silloin ei tarvitse puhua näistä uhmista tai muista. Ei sellaisia oikeasti ole. Puhun kokemuksesta.

Mutta mitä annat kieltojesi ja sanojesi katteeksi? Annat itsesi ja kaiken liikenevän aikasi.  Ole lapsesi kanssa ja nauti siitä. Se on elämäsi parasta aikaa. Se on laatua, paljon parempaa kuin ulkomaanreissut tai upouusi maastopyörä. Ohjaa häntä harrastuksiin, älä kuitenkaan ylikuormita. Näe, jos hän on tekemiseen väsynyt ja löydä tasapainot. Kuuntele häntä ajatuksella ja muista vastuusi.

Kurittaa sinun ei pidä eikä tarvitse. Kun alusta pitäen olet antanut lapsesi tuntea aikuisen turvallisen läsnäolon, sinun ei kiistatilanteissa tarvitse edes korottaa ääntäsi. Hänen vanhempanaan sinulla on oikeus ohjata hänen tekemisiään päättäväisesti. Se päättäväisyys yleensä riittää, eikä lapsi lähde sitä kyseenalaistamaan.

Älä anna lapsesi kärsiä vuoksesi. Olet aikuinen, joten käyttäydy aikuismaisesti. Siihen aikuisuuteen kuuluu esimerkiksi oikeanlainen suhtautuminen alkoholiin. Lapsesi tuskin haluaa nähdä sinun olevan juovuksissa. Humaltuneena teet helposti itsestäsi narrin, etkä voi ansaita lapsesi kunniotusta sillä hetkellä. Helposti sitä kautta murenee myös sinun uskottavuutesi.

Lapsesi on varsin todennäköisesti sinun näköisesi. Vain sinä olet täysin vastuussa hänen eväistään tulevaisuuteen. Älä petä itseäsi ja yritä usuttaa kasvatusvastuuta kouluille tai muille tahoille. Luota itseesi, tunne vastuusi ja ole aikuinen. Ei se ole ollenkaan vaikeata.